27.2.13

Oma käsityöjuttu

Tallukkaat, Näpsä-käsityökoulu. Kuvaaja Reetta Tervekangas.
Yläasteella olin erilainen nuori. Muut ompelivat monogrammin, minä suunnittelin kiinalaisen lohikäärmeen ja kirjailin sen tyynynpäälliseen. Myöhemmin samana vuonna luokkakaverit valmistivat flaneliyöpaidat, ja minä taistelin tahtoni läpi ommella ommella oman versioni, yönsinisen satiiniluomuksen, jossa oli kultaista koristenauhaa.

Aina ei tarvitse tehdä asioita helpomman kautta. Onneksi opettajani antoi mahdollisuuden yrittää - ja onnistua, tehdä jotain josta oikeasti pidin.

Mikä on tämän päivän "kiinalainen lohikäärme"?

Katselin kuvia nuorten tekemistä töistä, ja ainakin minä innostuin heti tallukkaista. Monet työvaiheet vaativat tuntikausien paneutumisen, valmistuksessa on paljon uutta asiaa eikä eikä homma mene välttämättä mene ensimmäisellä kerralla täydellisesti putkeen.

Kuka uskaltaa laittaa itsensä likoon, sitähän voisi vaikka onnistuakin?

Mitä ovat tallukkaat?  Infoa ja kokemuksia esimerkiksi seuraavista linkeistä:
Tallukoiden esittely
Blogiteksti, tekstiiliopettajien kokemuksia tallukas-kurssilta

22.2.13

Taitoviikko lähestyy!

Nyöritkö muka vanhanaikaisia? Opettele herkullisen pullonyörin teko
Tiesitkö, että Taidon ja käsityön -viikko 8.-14.4 on valtakunnallinen tapahtumaviikko? Se nostaa esille suomalaista osaamista, taitoa sekä käsityökulttuuria ja muotoilua.  Käsityö voisi kuitenkin olla vieläkin näkyvämpää! Nyt on aika suunnitella miten.

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, Tekstiiliopettajaliitto TOL ry ja Teknisten aineiden opettajat – TAO r.y. haastavat kaikki käsityön harrastajat ja ammattilaiset mukaan! Ota haaste vastaan ja tuo esille oma käsityön näkökulmasi ja näytä, että käsityöllä on merkitystä. Käsityö elämässä -sivusto antaa monia vinkkejä käsityöaktivismiin. Olet myös lämpimästi tervetullut Taitokeskusten pajoihin tekemään käsitöitä mukavassa porukassa. 

Kouluissa ympäri Suomen järjestetään viikon aikana erilaisia mahdollisuuksia oppia uutta ”Opi uusi taito” teemalla ja samalla tuodaan esille Tekstiiliopettajaliiton vuoden 2013 teemaa ”Tee käsin – voi hyvin”. Käsi- ja taideteollisuusyhdistykset ovat valinneet viikon teemaksi nauhat ja nyörit, joiden tekemistä opetetaan Taitokeskuksien työpajoissa.

Ennakkotunnelmointiin pääsee Taito-lehden artikkelin avulla: linkin jutussa tehdään köyttä hupliukon avulla. Voit kokeilla myös kauniin setukais-pullonyörin tekoa, ohje tässä linkissä.


Taidon ja käsityön viikon tapahtumasivulla Facebookissa kerrotaan käsitöistä ja viikon tapahtumista lisää.


14.2.13

Käsitöitä ystävänpäivänä

Itsetehty lahja tuntuu hyvälle - minua muistetaan, joku on halunnut panostaa minuun aikaa, energiaa ja lahjakkuuttaan. Lahja kertoo että olen merkityksellinen. Sitä tunnetta ei voita mikään - lähelle pääsee vain ystävän kanssa yhdessä tekeminen. Käsityön harrastaminen mukavassa porukassa on parasta arkipäivän terapiaa, innostuksen jakamista ja uusien inspiraatioiden saamista.

Hyvää ystävänpäivää - sen kunniaksi julkaisen uudestaan pienen videon räsykorun tekemisestä. Mukavia hetkiä sen parissa - ystäviä ajatellen- tai yhdessä tehden!




4.2.13

Herra Hakkaraisen talossa


Taitava tyyppi kävi Herra Hakkaraisen talossa Sastamalassa, eikä malta olla kehumatta paikkaa. Se perustuu Mauri Kunnaksen tuotantoon. Uutteran unissakävelijän mukaan nimetyssä lasten talossa pääsee kurkistamaan Hakkaraisen keittiöön sekä katsomaan,kuinka hän nukkuu nojatuolissaan televisiota katsellen. Mikäli uskaltautuu kiipeämään ullakolle (minkä Taitava tyyppi tietysti teki, polvet tutisten), voi törmätä ihan oikeisiin kummituksiin.  Herra Hakkaraisen lisäksi talossa voi tavata myös koiramaisia Kalevala-hahmoja tai kissa-ritareita.

Taito Satakunnan lastenkulttuurille omistetussa puuhapaikassa toivoisi olevansa aika lailla pienempi -tai ainakin lapsien seurassa, jotta saisi tekosyyn temmeltää. Näyttelyyn liittyy myös käsityöllinen puoli, johon Taitava tyyppi ei tällä kertaa päässyt käsiksi: Taitokeskus Sastamalan järjestämissä Herra Hakkaraisen -pajoissa lapset voivat esimerkiksi valmistaa Heikki Hämähäkin huovasta, kaupungin fröökynän koristuksen tai linnanneidon sateenkaarisilkin.  

Herra Hakkaraisen talo on myös palkittu. 2011 se nimettiin vuoden Taito-kultturiteoksi. Valinnan teki johtava dekaani Helena Hyvönen Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän perusteli valintansa seuraavasti:

"Herra Hakkaraisen pajat lähestyy Taito asiaa kulttuurisena tekona käsi- ja taideteollisuusalaa uudistavalla tavalla. Käsityö kohtaa tässä konseptissa uusia tekijöitä, jotka eivät lähtökohtaisesti ole hakeutuneet juuri tekemisen parin.  Lapsille suunnattu käsityötoiminta on jo sinällään ilahduttavaa ja kiitettävää. Käsityön yhdistäminen johonkin laajempaan teemaan ja sen yhdistäminen tunnetun lastenkirjailijan tarinoihin on suurenmoista, juuri sitä käsi- ja taideteollisuusalaa uudistavaa ja laajentavaa tekemistä.  Herra Hakkaraisen pajat on osa laajempaa kulttuurimatkailun kokonaisuutta, jossa käsityöllä on luonteva roolinsa. Vähäpätöistä ei myöskään ole pajojen ansaintamalli, yrittäjyysmentaliteetti, jollaisia malliesimerkkejä Suomi tarvitsee."

Nyt retkelle Sastamalaan!

Lisätietoja ja linkkejä
Herra Hakkaraisen haastattelu
Herra Hakkaraisen talo
Pelejä ym liittyen Herra Hakkaraiseen ja muihin Mauri Kunnaksen hahmoihin